suosikit
JANUARY FAVOURITES
15.59
Taas on yksi kuukausi lähenemässä loppuaan, ja sehän tietää kuukauden suosikkien jakamista teidän kanssa! Tällä kertaa suosikkeja ei olu kuin muutama, sillä mieleni olisi tehnyt esitellä tähän kaikenmaailman kotiaiheiset jutut aina tiskikoneesta uusiin lakanoihin, mutta epäilen että kyseiset kuvat eivät olisi teitä kiinnostaneet. Joten tässäpä tulisi tammikuun suppeaakin suppeammat suosikkijutut!
Ensimmäisenä ehdottomasti uusi koti, ja kaikki sen mukanaan tuomat asiat. Muutettiin siis Nikon kotikylään Raussilaan. Työmatka minulla pidentyi 500 metristä 25 kilometriin, mutta se ei ole ainakaan vielä muodostunut minkäänlaiseksi ongelmaksi. Aluksi epäilin kaverisuhteideni kuolevan tämän myötä, mutta itseasiassa muuton jälkeen olen nähnyt kavereita jopa enemmän kuin aikaisemmin!
Viimeiseen kuvaan sainkin laitettua kaksi suosikkia samaan kuvaan. Tämän enempää en viitsinyt sisustusjuttuja tähän postaukseen änkeä. Eli kyseessä on mustan pörssin verkkokaupan loppuunmyynnistä suurinpiirtein viidellä eurolla hankkimani ananaslamppu, aivan ihana! Ja nyt meillä on vihdoinkin molemmilla omat yöpöydät ja yölamput, edellisessä asunnossa kun työhuone ja makuuhuone oli yhdistetty niin tilaa ei moisille ollut. Toinen suosikki on Ikeasta hommaamani ruukku, joita olette varmasti nähneet lähes jokaisessa lifestyleblogissa. Mutta onhan nuo nyt aika nättejä kaikessa yksinkertaisuudessaan!
0 kommenttia