"#kutsumua-kampanjalla lukiolaiset haastavat kaikki suomalaiset näyttämään esimerkkiä ja rakentamaan sellaista ilmapiiriä, jossa kukin tulee nähdyksi omana itsenään. 

 Näin olet mukana kampanjassa: Ota kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty tunkea, ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan. Vedä sitten viiva ensimmäisen sanan yli. Jaa kuva tunnisteella #kutsumua ja haasta mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisit kuulla." 

Viime päivinä on erilaisissa sosiaalisissa medioissa voinut törmätä varsin aiheelliseen kampanjaan, joka on kehitetty kiusaamista vastaan. Harvoin sitä tulee toista arvostellessaan ajatelleeksi, kuinka paljon sanat voi satuttaa. Sen iänikuisen tekohymyn takana ihminen voi olla todella hajalla. Sen tekohymyn takana voi olla tuskaa, epätoivoa ja paljon kyyneleitä. Itselläni tämä on onneksi jo historiaa. Mielestäni välillä tekee hyvää aukaista silmiään aiheen tiimoilta esimerkiksi tälläisen some-kampanjan avulla.

Nykyään harvemmin saan pahaa mieltä aiheuttavia nimittelyjä enää osakseni, niitä ei onneksi tule edes somessa. Ja vaikka tulisi, niin voisin väittää että nyt vanhempana osaisin kuitenkin suhtautua asiaan kypsemmin kuin esimerkiksi yläasteikäisenä, eikä epätoivoiset mielenpahoitusyritykset varmaan toimisi. Minulle riittää että itse tiedän kuka olen ja mitä olen, typerät ja säälittävät nimittely-yritykset eivät lannistaisi minua enää samalla tavalla.

Tällä hetkellä instagramista löytyy tagin #kutsumua alta lähes 13 000 kuvaa, joita selatessa sitä tulee miettineeksi että kuinka moni sitä haukkumista todella saa osakseen. Ehkä tämä vähän avaisi ihmisten silmiä, ja antaisi miettimisen aihetta. Itse aion ainakin jatkossa miettiä todella tarkkaan mitä suustani päästän. Kiusaaminen on vakava ja harmittavan yleinen asia, toivon että kaikkia avaisivat silmänsä ja näin saataisiin yhdessä parannettua monen nuoren ja lapsen oloa.