Äitiys on opettanut minulle jo tässä reilussa neljässä kuukaudessa valtavan paljon. Olen oppinut paljon Sofiasta, itsestäni ja äitiydestä ylipäätään. Äitiys on kyllä kaikista elämäni aikana kokemistani "rooleista" ehdottomasti tärkein. Se on 'äärimmäisen palkitsevaa ja arvokasta työtä. Äitiys kasvattaa ja opettaa jotakin uutta joka päivä. Siihen liittyy paljon erilaisia asioita ja tunteita, ja tässä postauksessa käydään läpi omia ajatuksiani äitiydestä.


Äitiys on rakastamista niin että sydän pakahtuu. Tätä ei vaan pysty aina itsekkään käsittämään. Rakkaus omaa lasta kohtaan on vaan jotain niin uskamonta ja kaunista.

Äitiys on väsymystä. Öisin heräillään, pahimmillaan jopa alle tunnin välein.

Äitiys on hyväksymistä. Kaikki asiat ei vaan yksinkertaisesti voi mennä aina kuten oppikirjoissa. Ja se on hyväksyttävä. Oli kyse sitten vaikkapa uuden taidon oppimisesta, kiinteiden aloittamisen ajankohdasta tai oikeastaan mistä tahansa lapsen kasvatukseen liittyvästä. Kaikkea ei voi hallita, ja muutokset on hyväksyttävä. Äitiys on myös hyväksyvää asennetta muita äitejä kohtaan. Se oma toimintatapa kun ei välttämättä ole se ainoa oikea.

Äitiys on aikatauluttamista. Omien menojen suunnittelua sekä vauvan päiväunien ja päivärytmin ennakointia. Aina se ennakointikaan ei auta, toisina päivinä kun päiväunet kestää kolme tuntia ja toisina viisitoista minuuttia.

Äitiys on huolehtimista ja murehtimista. Onhan vauvalla kaikki hyvin? Milloin on syöty viimeksi? Onko vaippa märkä?  Onko nukuttu riittävästi?

Äitiys on sitä, kun huomaa ettei osaa enää puhua muusta kuin vauvasta. Ja yöheräämisistä, vauvan uusista maailmaa mullistavista taidoista, kiinteiden aloittamisesta, kakkavaipoista tai niiden määrästä.  Keskustelun aiheet ymmärrettävästi on hiukan vähissä, kun lähes kaiken aikansa käyttää lapseensa ja hänen tarpeistaan huolehtimiseen.