kanaria
DAY 1
22.03
Tänään soi herätyskello kahdeksan maissa, ja suuntasin samantien aamupalalle joka yllätti mut positiivisesti. Sen jälkeen kiertelin hotellilla ja yllätyin siitä kuinka iso paikka tää loppujen lopuksi on! Vielä kun tulisi tyynet ja lämpimät säät niin pääsisi testaamaan uima-altaat. Kerkesin aamulla testaamaan myös hotellin salin, ja kyllähän siellä nyt neljä viikkoa treenaa! Lounaan jälkeen suuntasimme läheiseen ostoskeskukseen joka oli täynnä turistikojuja ja tyrkyttäviä kauppiaita. Käveltiin myös muuten vaan kaupungilla, ja pysähdyttiin myös hetkeksi läheiselle uimarannalle, johon on kyllä pakko mennä uudestaan paremmalla ajalla ja mun tarkoitus olisi myös pulahtaa ensimmäistä kertaa elämässäni mereen!
Pientä kaupunkikierrosta lukuunottamatta aika on mennyt vain rentoutuessa ja hotelliin tutustuessa. Huominen on vielä vapaata, ja ajateltiin kävellä kauempana sijaitsevaan, hieman isompaan ostoskeskukseen. Saatiin oikein kartta johon on piirretty reitti jota pitkin päästään perille helpoiten. Ollaan kyllä osattu aiheuttaa hämmenystä respan työntekijöille kaikilla kysymyksillämme, joihin ei olla kyllä saatu järkeviä vastauksia. Mutta kyllä nää asiat tästä vielä selkenee! Ja innolla odotan tiistaina alkavia töitä, sillä normaalista käytännöstä poiketen päästään siis hotellin a la carte ravintolaan töihin. Paikka taitaa olla melkoisen tasokas, ainakin kuvista ja hotellin hississä olevasta mainoksesta päätellen. Kyseisestä mainoksesta tulee ilmi ravintolan olevan neljän ja puolen tähden arvoinen, ompahan ainakin tasokas työssäoppimispaikka!
Huomenna onkin sitten viimeinen vapaapäivä ennen töiden alkua, ja tiedossa onkin kaikenlaista mukavaa! (; Toivotaan että viikko lähtee mukavasti käyntiin, niin mulla täällä kuin teillä siellä Suomessa. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
1 kommenttia
Sitä tää kyllä onkin! (:
VastaaPoista