TIPS FOR HAPPIER DAILY LIFE
19.45♥ Huolehdi riittävästä unensaannista. Tämä on todella tärkeää, koska varsinkin aktiivisesti liikkuvana koen unen todella tärkeäksi, ja heti jos on tullut nukuttua liian vähän niin se kyllä tuntuu olossa heti. Ja valitettavan usein ainakin omalla kohdalla vähäinen uni tuntuu ja näkyy kiukkuisuutena, ahdistuneisuutena ja turhana murehtimisena.
♥ Sulje somet. Joskus on hyvä olla tietämättä ystävien ja maailman menosta ja rauhoittua. Sulje siis somet, vaikkapa vain tunniksi päivittäin. Näin saat paljon enemmän aikaa tärkeisiin asioihin.
♥ Tee asioita itsellesi. Unohda kerrankin kaikki muut, ja tee sitä mistä nautit. Olkoon se sitten vaikka hemmotteluilta yksin tai ystävien kanssa herkuttellen tai vaikkapa hikinen punttitreeni.
♥ Liiku päivittäin. Lähestulkoon sama kuin ensimmäinen kohta, mutta tässä tähtään enemmänkin terveysliikuntaan jonka kautta kroppa ja siten myös mieli voi paremmin. Ja mikäs olisikaan sen parempi tapa purkaa stressiä kuin päästellä höyryjä vaikkapa tunnin intensiivisellä lenkillä, ryhmäliikuntatunnilla tai painojen nostelulla.
♥ Myös ruokavaliolla on suuri merkitys arjen rullaamisen kanssa. Tasaisella & sopivalla energiansaannilla takaat pirteän olon läpi päivän menojen, koska verensokeri ei pääse laskemaan liian alas. Ja ei sovi myöskään unohtaa riittävää vedenjuontia, sillä myös se auttaa mielen virkeänä pitämisessä. Toisinaan tekee ihan hyvää herkutella ja se onkin toisinaan ihan tervettä, kunhan sitä harrastaa kohtuudella!
♥ Lepää. Kun arki alkaa tuntua raskaalta ja väsymys painaa päälle niin silloin ei auta kuin levätä. Makaa sohvalla ja katso leffoja hyvällä omallatunnolla, kyllä se siitä helpottaa! Myöskin rentoutumisharjoituksista voi olla apua akkujen lataamisessa.
♥ Näe ystäviä. Ystävät osaavat aina piristää pahan paikan tullessa, ja heiltä saat varmasti mielettömästi vertaistukea.
Kuinka te pidätte huolta omasta vireystasostanne arjen keskellä? Mistä asioista saatte lisäpotkua kiireen kukistamiseen?
2 kommenttia
Itse piristyn musiikista ja jaatelosta :D noi oli hyvia vinkkeja ja iha totta joka juttu
VastaaPoistaMusiikki on kyllä kanssa yks mikä piristää kummasti, ja voisihan tuota jäätelöäkin joskus kokeilla :)
Poista